Qstock-festivaali on jo yksi suomen suurimmista

Oulussa järjestettävä Qstock-festivaali on noussut varsin lyhyessä ajassa yhdeksi Suomen suurimmista ja valovoimaisimmista festivaaleista. Qstock järjestetään Oulun Kuusisaaressa ja sen nimi ja perinteet juontavat 70-luvulle, jolloin samassa paikassa pidettiin vuosittain suosittu Kuusrock. Tulevana kesänä 2019 järjestetään jo kuudestoista Qstock ja festivaali on kasvanut joka vuosi. Vuonna 2003 ensimmäiseen festivaaliin järjestäjät odottivat noin 2000 kävijää, mutta kävijöitä olikin viikonlopun aikana yhteensä 7000. Kävijämäärä on tasaisesti kasvanut vuosittain ja nyt alueen rajat ovat jo tulleet vastaan, eikä enempää lippuja voida myydä vaikka tulijoita olisi varmasti vieläkin enemmän.

Kävijämääräksi on vakiintunut parin viime vuoden aikana noin 35 000, joten voidaan puhua jo varsin merkittävästä musiikkifestivaalista Suomen mittakaavassa. Usean vuoden ajan kävijämäärä oli noin 30 000 paikkeilla, mutta Kuusisaaren alueen muutostyöt pari vuotta sitten mahdollistivat kävijämäärän nostamisen. Alueelta on karsittu turhaa kasvillisuutta ja puustoa joten esiintymislavoja ja muita oheispalveluita on voitu levittää laajemmalle alueelle. Festivaali järjestetään heinäkuun lopussa, joten Pääsiäismuna ei ole ajankohtainen keskellä kesää.

Qstock pyörähti käyntiin varsin pienessä mittakaavassa, esiintyjälista oli melko vaatimaton ja suurimpana nimenä olikin Oululaisten paikallinen metalliylpeys Sentenced. Muita esiintyjiä tuona vuonna olivat muun muassa Negative sekä Radiopuhelimet. Festivaalien suosio tuli kuitenkin järjestäjillekin yllätyksenä ja huomattiin, että kaupunkifestivaalille oli kysyntää. Sen vuoksi seuraavalle vuodelle saatiin mukaan jo hieman kovempia nimiä, muun muassa PMMP, Kotiteollisuus ja Kemopetrol. Mukana oli myös paljon rankemman osaston bändejä, kuten edellisenäkin vuonna nähty Sentenced sekä Diablo, Impaled Nazarene ja Peer Gunt. Qstock olikin alkuvuosinaan enemmän vaihtoehtomusiikkia ja rock-festivaali kun taas nykyisin on menty enemmän valtavirran popmusiikin suuntaan.

Vuoden 2005 Qstockissa panoksia nostettiin entisestään ja mukaan saatiin taas astetta kovempi artistikattaus. Silloin lavoilla nähtiin muun muassa Apulanta, CMX, silloin suosionsa huipulla ollut Tiktak, YUP, Stam1na, Mokoma ja The 69 Eyes. Siinä missä ensimmäiset vuodet oli keskitytty lähinnä kotimaisiin artisteihin, oli vuonna 2006 ensimmäisten kovien ulkomaisten nimien vuoro. Tuolloin Oulussa nähtiin ruotsalainen The Cardigans sekä brittirokin pioneeri Motörhead. Tulevina vuosina viikonlopun kattaus vakiintui samaan kaavaan. Monia kotimaisia huippunimiä, pääasiassa rock-musiikin piiristä, sekä perjantain ja lauantain ulkomainen tunnettu pääesiintyjä. Lavoilla nähtiin esimerkiksi Within Temptation, Manic Street Preachers, Europe, Meshuggah, Twisted Sister, Mustasch, Roxette, Amaranthe, Megadeath, Volbeat ja Prodigy. Sen lisäksi lavoilla on nähty Suomen ykkösartistit, esimerkiksi Jenni Vartiainen, Cheek, Michael Monroe, Erin, Paula Vesala, Sanni, Anna Abreu, Antti Tuisku ja monet muut.

Vuonna 2016 Qstock koki yhden suurimmista muutoksista elinkaarensa aikana. Tavalliselle festarikävijälle tämä voi tuntua vähäpätöiseltä asialta, mutta tarkemmin katseltuna kyseessä on erittäin merkittävä muutos. Oululainen Jääkiekko-organisaatio Oulun Kärpät osti enemmistön Qstock-festivaalista ja tällä turvattiin merkittävä pääoma festivaalin taakse. Oulun Kärpät on toki menestynyt jääkiekkojoukkue, mutta organisaatiolla on paljon muutakin liiketoimintaa. Joukkueen ympärillä pyöritetään miljoonaluokan liiketoimintaa ja yritys työllistää satoja ihmisiä Pohjois-Suomen alueella.

Kuten jo aiemmin mainittiin, on artistikattaus muuttunut viime vuosina enemmän popmusiikin suuntaan, eikä festivaali ole enää varsinainen rock-festivaali. Tämä tietysti tuo paikalle enemmän kuuntelijoita. Festivaali on ottanut paikkansa Pohjois-Suomessa ja monet saapuvat paikalle vain viettämään viikonloppua hyvässä seurassa. Musiikkia voi kuunnella siinä sivussa. Parin viime vuoden nimekkäimmät kiinnitykset ovat olleet Alice Cooper, Danko Jones, Marilyn Manson, Bad Religion ja Hurts.