Lemmikinomistajan muistilista festarireissulle

Festivaalit eli festarit ovat monelle kesän kohokohta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Yleensä festareille mennään juhlimaan, katsomaan ja kuuntelemaan esiintyjiä ja pitämään hauskaa niin ystävien kuin uusienkin ihmisten kanssa. Mutta mitä kaikkea lemmikinomistajan tulisi muistaa festarireissua suunnitellessa?

Festareille tulee yleensä hankkia pääsyliput sekä majoitus hyvissä ajoin. Majapaikat voivat käydä isojen tapahtumien yhteydessä vähiin, sillä kauempaa tapahtumaan osallistuvat ja useamman päivän pääsylipun ostaneet haluavat yleensä yöpyä mahdollisimman lähellä festarialuetta käytännön syistä. Hotellien lisäksi majoitusta voi etsiä muun muassa yksityishenkilöiden vuokraamana tai festivaalien leirintäalueelta teltassa tai asuntoautossa. Jos haluat ottaa lemmikkisi mukaan matkalle, varmista majapaikalta etukäteen että se on sallittua.

Jos festarit ovat kaukana kotikunnastasi, kannattaa suunnitella ajoissa, millä matkanteko taittuu tapahtumapäivän koittaessa. Lento- ja junalippuja voi joutua hankkimaan etukäteen, että pääsee varmasti oikeaan aikaan perille ja saa tarvittaessa lemmikin tarvikkeineen mahtumaan mukaan. On myös mahdollista sopia kimppakyytejä esimerkiksi sosiaalisen median kautta matkakuluja säästääkseen. Pidemmälle matkalle voi suunnitella ajanvietettä matkantekoa varten. Lemmikin matkustaessa mukana tulee sille tarjota mahdollisuus tarvittaessa juoda, syödä ja käydä tarpeillaan, joten kissanomistajalla kannattaa olla matkalle soveltuva laadukas kissanhiekkalaatikko mukana.

Jos et halua ottaa lemmikkiä mukaan tai jos se ei ole mahdollista, järjestä lemmikeillesi hoitaja kotiin tai lemmikki hoitopaikkaan festarireissun ajaksi. Hyvä hoitaja varmistaa, että lemmikit on ruokittu ja koira ulkoilutettu, kissanhiekkalaatikko asianmukaisesti siivottu, tietenkään rapsutuksia unohtamatta. Hoitopaikka kannattaa järjestää hyvissä ajoin, että saat nauttia rauhassa festarihumusta murehtimatta kotona odottavista lemmikeistä eikä kotiin saapuessasi haise likainen kissanhiekkalaatikko.

Lemmikki kannattaa totuttaa etukäteen uuteen hoitajaan ja mahdolliseen hoitopaikkaan, jotta se ei stressaannu sinun poissaolosi lisäksi uusista ihmisistä ja ympäristöstä. Tuttuun hoitopaikkaan on lemmikin mukavampi mennä, kun se tietää jo valmiiksi, mistä ruoka- ja juomakipot, kissanhiekkalaatikko sekä lepopaikka löytyvät.

Suunnittele ajoissa, mitä kaikkea tarvitset itse festarireissullasi ja mitä kaikkea lemmikkisi tarvitsee välttääksesi lähtöhetken paniikin. Pakkaa matkalle mukaan kaikki tarvittava, niin saat käyttää aikasi festareilla oloon ja juhlatunnelmasta nauttimiseen kaupoissa sinkoilun sijaan. Pakkaa reissuun tai hoitoon lähtevälle lemmikille mukaan tarvittavat välineet kuten ruuat, lelut, kissanhiekkalaatikko ja herkut, tai jos kotiisi on tulossa lemmikinhoitaja, näytä hänelle, mistä lemmikinhoitotarvikkeet löytyvät.

Pistä rahaa säästöön reissua varten, sillä festivaaleilla ruokiin, juomiin ja oheistarvikkeisiin sekä hyvään lemmikinhoitajaan saa kulumaan sievoisen summan. Festarijärjestäjän sivuilta saa yleensä tietoa, mitä kaikkea alueelle saa viedä mukanaan, niin kaikkea ei tarvitse ostaa sieltä.

Näiden vinkkien avulla lemmikinomistajat voivat nauttia rauhassa festivaaleista murehtimatta lemmikin pärjäämisestä. Ihanaa juhlahumua!