Pakkauslista festareille

Oletko suuntaamassa festareille, mutta kohdannut jokavuotisen pakkausongelman? Vaikka muuten olisit hyvin organisoitunut ja pääsi tursuilee ideoita, saattaa festareiden lähestyessä käydä niin, että pää alkaa pakkauslistan kohdalla lyödä aivan tyhjää. Kun mieli on jo tulevissa festavaaleissa, voi olla vaikeaa saada ajatuksia kootuksi niin, että ehtisi suunnitella pakkaamisen kunnolla. Joka vuosi tahtookin käydä niin, että jotakin tosi olennaista unohtuu kotiin, eikä sitä edes tiedä tarvitsevansa, ennen kuin tarpeen hetki koittaa, ja huomaat jättäneesi sen kotiin. Ei hätää, festarikansa! Me olemme tulleet avuksesi ja listanneet tähän artikkeliin festareille suuntaavien yleisimmin kotiin unohtamat välineet, joista on kuitenkin paljon hyötyä festareille silloin, kun vähiten arvaatkaan. Lukaise lista läpi ja tarkista laukku vielä kerran – jäikö jotakin olennaista kotiin?

Festivaalien pakkauslista

  • Läppäri tai älypuhelin

Älypuhelimesta ja läppäristä on paljon apua, joten ne kannattaa ottaa mukaan myös festareille. Esimerkiksi macbook on hyvä väline vaikkapa festarikartan etsimiseen, läheisten ruokapaikkojen aukioloaikojen tarkistamiseen sekä reittiohjeiden hakemiseen silloin, kun olette eksyneet matkalla festareille.

  • Laturi

Edellisestä kohdasta päästääkin luontevasti tähän: älypuhelimesta tai läppäristä ei ole mitään hyötyä ilman virtaa – muista siis laturi!

  • Hammasharja

Yllättäen yksi useiten unohdetuista välineistä, jota kuitenkin kaipaat pitkän festaripäivän päätteeksi.

  • Hiusharja

Kuka nyt haluaisi olla tukka takussa koko viikonlopun? Ei kukaan, mutta se on monen kohtalo, sillä hiusharja on yksi useiten unohdetusita asioista festareille lähtiessä!

  • Lääkkeet

Onko sinulla säännöllinen lääkitys? Älä unohda lääkkeitä kotiin, jos et halua festarireissun päättyvän köpelösti.

  • Festarialueen kartta

Teknologiaan tai varsinkaan internetin toimivuuteen ei voi läheskään aina luottaa – tulosta siis mukaan festarialueen kartta, jotta ette mene hukkaan.

  • Muovipussi

Kiittäkää meitä myöhemmin, mutta tämä vähäpätöiseltä tuntuva asia saattaa pelastaa sinut monenlaisesta pinteestä. Mutainen pelto? Pussit kenkien päälle. Märkä penkki sateen jälkeen? Pussi penkin päälle. Sade yllättää? Pussi laukun päälle, jotta arvotavarat eivät kastu. Ymmärrätte kyllä homman jujun.

Leave a Reply

mts_best